Vaatteiden pukeminen oli pitkään pakkopullaa, jota piltti vastusteli yhtenään. Nykyisin on toisin, varsinkin kun olen jo oppinut, että hyvin suunniteltu on säällinen alku toteutukselle. Yleensä kysyn tytöltä mitä hän haluaa laittaa aamulla päälle ja annan vaihtoehdon, että minä voin laittaa kaiken tai osan valmiiksi ja näiden raamien puitteissa nykyisin toimitaan. Myös muut uloslähtemisen valmistelut avittavat joutuisaa etenemistä ja ovat helppo toteuttaa pitkin päivää.

Monikaan ei tykkää toimia nyt ja just nyt, varsinkaan jos siihen käsketään ja hoputetaan, eikä pilttini ole poikkeus. Kiire on känkkäränkän kaveri, joka tulee kylään kutsumatta. Kun piltti tietää, mitkä vaatteet ovat häntä varten, niin hän mieluusti ne päälle laittaa, joskus ei jotain syystä tai toisesta kelpuuta ja sopiihan sen vaihtaminen, jos vaihtoehtoja on. Liekö sattuman sanelemaa tilannetajua vaiko luontaista hyvää pelisilmää tytöllä, että on pääosin oivaltanut millon faijaa sopii vedättää pukeutumisen vetkutteluissa tai mielihaluissa.

Tyttö keksi itse pukemiskilpailun, joka on hauska tapa laittautua yhdessä ulkoilukuntoon. Ei hikoilua, ei eipäsjuupas-sanailua uloslähtemisen tarpeellisuudesta. Tilalle on tullut verbaalia huumoria minun hitaudesta ja yhteistä ajankäyttöä arkisessa toiminnassa. Jos piltti on passiivisella mielellä, niin tilanne tarjoaa minulle haasteellista ohjauksellista lähestymistapaa hänen motivointiin ja voittajalle tarjolla olevaan palkintoon, sen ksylitolpurkan tarjoamiseen, jonka antaisin muutoinkin.