Ronkeli

Aamun rutiinit tuovat vakautta niin eskaripäivien alkuun kuin yhteisiin vapaapäiviin. Piltti on kuitenkin paikoin niin ronkeli ruoan suhteen, että hämmentää. Aamulla nälkää valittavan lapsen luulisi tarttuvan mieleiseen puuroannokseen heti, mutta eihän se näin vaan mene. Puuron hyväksytty rakenne tuntuu olevan millimetrintarkkaa ja liian paksun saa toki tuunattua juoksevammaksi, mutta liian juoksevien kohdalla en minäkään ihmeisiin repeä. Tietty ohjeiden ja mittasuhteiden seuraaminen toisi pysyvämmin onnistumisia, mutta sehän vie myös luovan ilon tekemisestä.

Yhdenlaisen ratkaisun tuo se, että aamiaisella on tarjolla kuitenkin muutamaa sorttia syötävää ja ronkelimpikin löytää omansa. Ja jos ei löydä, niin saa olla myös syömättä. Siinä on mahdollisuus oppimiskokemukseen siitä, että mitä tapahtuu, kun jättää aamiaisen syömättä. Toki vanhemman vastuulle kuuluu kannustaa ottamaan jotain, mutta pakottamiseen en taivu, tai minkään sortin kiristämiseen. Lapsi saa tehdä vapaan valinnan ja sillä mennään.

Luovan ongelmanratkaisun äärellä

Olen ilolla seurannut varttuneen piltin puuhasteluja ja luovaa ongelmanratkaisua, jossa hän itsekseen toimien askartelee mieleisiään juttuja. Sanotaan, että jos lapsen leikkiessä on hiljaista, niin jokin on pielessä. Meillä tämä on tyystin toisin. Hiljaisuus on merkki keskittymisestä, mutta tulee kyllä käytyä vilkaisemassa hiljaiseen tilaan.

Arki tarjoaa lapselle alati kiinnostavia yksityiskohtia, joita tutkia ja joista poimia virikkeitä puuhasteluun. Sangen mielenkiintoisesti hän havaitsemiaan materiaaleja käyttää. Tämän muistikirjan kannet on tehty konvehtirasian tiivistepaperista ja lukko kahdesta magneetista, joista toinen suljettu paperin sisälle, jotta se muodostaa lukon toisen vastakappaleen.

 

 

Kotisynttärit

Esikoulun myötä lapsen elämään on tullut uutta ulottuvuutta ja itse luotuja kaverisuhteita. Aluksi kaavailimme synttärien järjestämistä srk-tilassa hänen kotikylässä, mutta piltin toiveet uusien kavereiden pyytämisestä meidän kotiin  ja sovitun teeman rekvisiitan määrä muutti synttärien pitämisen lopulta kodiksi. Tyttö halusi kutsua muutaman itseään nuoremman kaverin aiemmasta hoitopaikkaporukasta, yhden jo koulun aloittaneen pojan ja kolme uutta tyttökaveria eskariryhmästään.

Teimme synttärikutsut yhdessä ja jaoimme ne arjen kohtaamisia hyödyntäen. Pyyntö synttäreille ilmoittautumisesta ja allergioista ym. oli viisi päivää ennen juhlia. Deadline-päivämäärään mennessä kutsutuista muutama ilmoitti tulonsa/ pääsemättömyytensä asianmukaisesti ja loput synttäripäivän ollessa jo ovella. Lapsi tietenkin kärtti jatkuvasti tietoa siitä kuka on tulossa hänen synttäreille ja pettymyksien käsittely aiheutti niin kasvukipuilua lapsella kuin minullakin, kun näytti ettei juhlien osallistujamäärä olisikaan toivotun kokoinen. Jokainen vanhempi haluaa, että lapsi kutsutaan synttäreille ja hänen synttäreille tullaan. Kaveripiirin kasvaessa myös tilaisuuksien päällekkäisyys lisääntyy ja jokainen valinta johtaa toiseen. Isänä olen valtavan helpottunut, kun valtaosa kutsutuista tuli, oli ja bileet ovat takana.

Teemana meillä oli Halloween. Aloitimme omien paikkojen valitesemisella pöydästä ja tarjottavien esittely, kuten vadelmapunkki, silmämunakakku, kielen värjäävä sinimustekala, lakumadot, suklaarusinalta maistuvat pupun papanat, ym. Jatkossa laitan nimet paikoille valmiiksi, jolloin ne toimvat muistutuksena missä kunkin lautanen ja muki olikaan. Leikkejä olin varannut muutaman, joista pari käytettiin, pallojen heittäminen koriin muutaman kierroksen ajan + palkintojen jako ja ihan lopuksi katsottiin teemaan sopiva lasten klassikko videolta. Lahjojen antaminen ja saaminen tehtiin pullonpyörityksellä. Se oli lapsille tuttu ja pidetty. Jokainen pääsi kertomaan tarinansa siitä miten oli valinnut sen ja naurua riitti. Sitten mentiin syömään ja epätietoisena tarjoilujen riittävyydestä, olin varannut ruokaa rykmentille. Määrä osoittaui varsin ylimitoitetuksi.

 

Lapsen valintoja

Tyttäreni on viime kuukausina yllättänyt minut monta kertaa. Milloin ottamalla kantaa johonkin asiaan häneltä sitä kysymättä tai esittämällä jonkin minun ennakko-odotuksista poikkeavan ehdotuksen tai pyynnön. Selkeästi hänen tarpeet ja mielihalut ovat enemmän toimintaan osallistumisen puolella.

Kävimme alkukuusta Helsingissä Korkeasaaren Kissojen yö-tapahtumassa ja olin luvannut, että voimme ostaa saarella olevasta kaupasta leopardikuvioisen hiuspannan, jos sen saa max. 10 eurolla. Puotiin mennessä ja alun etsimisen jälkeen tyttö kuitenkin ilmoitti päättäväisesti, että ”nyt riittää jo, menen mieluummin katsomaan eläimiä”.

Samoin olimme puhuneet pitkään, että ex-appivanhempieni luona käymisen jälkeen mennään Linnanmäen Iik week!:lle, jossa hänen ikäisille on lähinnä ympäristön katsojan mahdollisuudet, jotka muuten varsin hyvin riittävät myös minulle. Käynnin toteuttamista miettiessä kysyin hänen toiveitaan, jolloin hän kertoi, että ”uimahalliin meno olisi mukavampaa”. Mukavaa se on minullekin.

 

Treeni maistuu taas

Lapsen meno esikouluun toi hyviä mahdollisuuksia myös oman ajankäytön hyödyntämiselle. Otinkin eskarin läheiselle kuntosalille ovikortin, jolla pääsee treenaamaan miten mielii, joskin treenipäivät noudattelevat lapsen haun ja viennin aikataulua. Toistaiseksi iltapäivän treenit olen jättänyt käyttämättä, mutta tyttären pyytämä lisäaika hakemisen siirtämiseen antaa tilaa treenien monipuolistamiseen.

Vapaapäiviä, jolloin vien ja haen lapsen eskarista, käytän myös toisen harrastukseni keharikaverin tukihenkilönä toimimiseen. Käymme muutaman kerran kuukaudessa kahvilla ja jutustelemassa hänelle lähellä olevassa kahviossa ja joskus jossain pidemmällä asioimassa. Lähipuuhastelu tuo minulle aerobisen treenipäivän ja omien toimintapaikkojeni väliset etäisyydet noin 12-15 km:n/ päivä, joista saa kelpo treenin.

Arjen raamit

Olen vienyt yhdessä olemisen painopistettä kolmelle perustalle, kuten yöuni, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Tärkeää on myös arkinen elämä kodissa ja ympäristössä. Se on ruoanlaittoa, siivousta, syömistä, peseytymistä, ruutuaikaa, pelailua, piirtämistä, lukemista, keskustelua, rentoutumista, nauramista, ulkoilua ja mitä kaikkea onkaan. Näitä tehdään kaksistaan, itsekseen ja joskus muidenkin kanssa. Ne limittyvät toisiinsa ja ovat irrallaan muista.  On ollut mukava huomata, että lapsi valitsee mieluummin itse tekemisen tai yhdessä olemisen kuin passiivisen osallistumisen, esim. tv:n tai tabletin katsominen häviävät usein hassuttelulle ja painimiselle, mutta kannustan häntä kuitenkin jonkin verran myös ruutuajan käyttämiseen. Varsin hyvät alustat tabletilla toimimiseen ovat Yle Areena ja Papunet.

Kolmas tärkeä elementti on ajankäytön raamit. Lapsella on kaksi kotia, meillä vanhemmilla oma työmme ja lapsella eskari. On ok juttu, että molemmissa kodeissa on erilainen meininki. Lapsi oppii toimimaan näissä niiden sääntöjen mukaan. Esikoulun lisäksi lapsi on samoissa tiloissa olevassa päiväkodissa. Eskariin siirtyminen onkin tuonut huikeasti lisää mahdollisuuksia niin töiden kuin omien harrastusten suhteen. Aiemmin meillä oli osa-aikahoito ja tietty oman vuorotyön etu se, että töitä voi tehdä viikonloppuisin ja arkisin olla vapaalla. Nyt pidämme silloin tällöin kotipäiviä, jotta pääsemme puuhastelemaan yhdessä. Ihan vielä kun en ole itse valmis siihen, että koulumaailman ajankäyttö on hallitseva osapuoli.

 

Kun jännittää

Pidimme vapaapäivän eskarista ja kävimme Helsingissä. Maaseudulla asuvalle jo itse kaupungin syke ja ihmisvilinä sekä monet joukkoliikennevaihtoehdot tarjosivat satukirjoista tuttuja elementtejä ja kosketuspintaa. Autottomana ja kortittomana olen etsinyt liikkumistapani ja osaan liikkua jouhevasti muilla välineillä ja tätä opetan yhdessä tekemisen kautta myös tyttärelleni. Valitsee sitten omat juttunsa ajallaan.

Helsingin julkinen liikenne tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia ja niiden käyttäminen on tyttärestä monitahoinen elämys mukavaa ja ei niin mukavaa. Pysäytysnapin painaminen on vieläkin paikoin niin jännittävää, ettei sitä meinaa saada tehtyä ja pian jo huomaakin, että joku toinen ehti ensin ja palkitsevaa kilahdusta ei kuulu toistamiseen. Korkeasaaren lautan lähdön odottelu ”Kissojen yöhön” otti lapsella niin jännityksen päälle, että hän jo pyyteli päästä pois, kun ei halua sinne mitä pitkälti on odoteltu. Vein ajatukset keskusteluilla ympärillä oleviin asioihin ja jännitys laukesi kuin itsestään.

Uusien asioiden kynnyksellä lapsi kertoo monasti, ettei uskalla tehdä jotain, kuten mennä kiipeilytelineellä verkon päälle tai roikkua siitä tyhjän päällä. Kerron aina, ettei ole pakko mennä sinna tai tehdä, mutta, että voin olla tukena, jos hän haluaa harjoitella yhdessä. Välillä hän valitsee yhteisen tekemisen ja toisinaan itsenäisen puuhastelun. Jokseenkin tärkeintä on se, että minä olen läsnä, katson, kehun ja kannustan.

Pitkä yöuni palkitsee

Olen ottanut tavaksi järjestää päivän puuhastelut siten, että illan viimeinen ateria syödään arkisin kuuden ja seitsemän välissä, josta lähdetään laskeutumaan petiin menoa kohden, eikähän viikonloppukaan siihen suurta muutosta tee. Suurempi rytminmuutos tulee paljolti iltapainotteisiin kulttuuririentoihin osallistumisesta, joista kotiutuminen ottaa aikansa ja niinpä sijoitankin näihin menemistä peräkkäisille vapailleni, jolloin lapsi ei mene harrastuspäivän jälkeen eskariin, vaan jää kotiin. Pidän riittävän pitkää yöunta yhtenä lapsen kasvua tukevista keskeisistä elementeistä. Havaintojeni mukaan kymmenen tunnin yöuni on passeli ja pääsääntöisesti piltti onkin herännyt nukuttuaan riittävästi.

Olen huomannut, että yhdessä tekeminen, oleminen ja nauraminen on parasta mielelle ja klassinen pianomusiikki toimii niin isän kuin lapsenkin levollisuuden tuojana. Meillä soitetuin on Smart Sleep with Classical, joka varuiksi löytyy myös kännykälle tallennettuna ja on käytettävissä kaikkialla.

Apostolinkyydillä eskariin

Lasten koulumatkat esikoulusta alkaen puhuttavat vanhempia ja onkin tarpeen, että niihin suhtaudutaan kiinnostuksella. Kuntien käytössä oleva ”Koululiitu” piirtää rajaviivat sille, keitä kuljetetaan takseilla tai busseilla kouluun. Yhteiskunnan rakenteissa on jo kiinnitetty sekä huomiota että resursseja lasten liikunnan tukemiseen, josta yksi on ns. lähiliikuntapaikat, joita rakennetaan Ely-keskusten tuella alakoulujen yhteyteen. Se tuo välineitä motivoimaan koululaisten välituntiaktiviteetteja.

Koulumatkat tarjoavat hyvän tilaisuuden hyötyliikunnalle. Esimerkiksi muutaman km:n kävely on hyvä juttu, kunhan sen voi tehdä turvallisesti. Me kävellään piltin kanssa eskariin n.3 km/ suunta ja sitä ennen ylitetään bussilla niin kunta kuin maakuntaraja. Tokihan kävely häntä rasittaa, mutta niin on tarkoituskin. Fyysisen tekemisen jälkeen päivän lounas tai ruoka kotona maistuu varmasti. Piltti onkin kertonut syöneensä paljon sellaistakin, mikä ei oikein kotona uppoa. Kävelymatka taittuu kivasti rupatellen ja luontoa seuraillen. Olen huomannut, että aamuinen liikunta ei ole ongelma, kunhan pitää huolen, että takana on asianmukainen aamiainen ja kymmenisen tuntia yöunta. Iltapäivän liikuntasessio tukee aikaista nukkumaanmenoa ja tavoitteellisen oravanpyörän tyhjät kohdat voi täyttää miten mielii. Jokaiseen viikkoon tulee myös vastapainoa, hänen ollessa äitinsä luona, jolloin pääsee 5 minuutin kokonaismatkalla tai myöhemmin syksyllä alkavilla ”kotipäivillä”, jolloin eskariin ei mennä. Yhdessä tehty eskarimatka on aikuiselle myös laatuaikaa lapsen kanssa. Piltti menee vuoden päästä kouluun, joka on siinä vieressä ja eiköhän tällä sabluunalla mene seuraavatkin vuodet.

Kesä

Ihana seurata vedessä leikkivää lasta, jolla ei ole mitään vaikeuksia sopeutua vallitsevaan ilmastoon, josta heinäkuun helteet tuntuvat vain urbaanilta tarinalta vailla todellisuuspohjaa. Puheet Suomen vähälumisestä kesästä alkavat konkretisoitua liiankin kanssa. Jokaisesta aurinkoisesta, tai edes siedettävän lämpöisestä päivästä otetaan kaikki irti ja kesän monet makuelämykset rantaruokana kruunaavat yhdessä kokemiset. Kesä ilman hyttysiä on ok, sillä murkut huolehtivat siitä, että jotain hätisteltävää riittää ja punkkitarkastus pitää jännityksen yllä iltaan asti.