Vesipuisto Serena häviää perusuimahallin tarjonnalle

Otettiin tyttären kanssa irtiotto arjesta ja käytiin Espoossa Vesipuisto Serenan viileissä tiloissa viihtymässä, vaikka pihan repaleista lippurivistöä katsoessa teki mieli kääntyä takaisin. Lapselle lupauksen lunastaminen vei kuitenkin voiton. Repaleiset maiden tai mainosten liput kertovat kaiken oleellisen yrityksen laadunvalvonnasta, asiakkaiden huomioinnista ja omavalvonnan leväperäisyydestä.

Tiesin mitä odottaa, mutta petyimme silti. Ainoa pienille lapsille suunnattu allas on vaatimattomampi kuin vaikka Lohjan ja Salon uimahallien peruslastenaltaat ja suihkujen veden lämpötilan säätömahdottomuus sopi vesipuiston floppaavaan kokonaiskuvaan. Serenassa hintalaatusuhteettoman käynnin hinta on 25,50€ per naama, mutta paremman elämyksen olemme saaneet käyttämistämme uimahalleista. Matkailu siis avartaa ja omaa arvostaa enemmän muualla käytyään.

Kilpailuvietin viemää

Vaatteiden pukeminen oli pitkään pakkopullaa, jota piltti vastusteli yhtenään. Nykyisin on toisin, varsinkin kun olen jo oppinut, että hyvin suunniteltu on säällinen alku toteutukselle. Yleensä kysyn tytöltä mitä hän haluaa laittaa aamulla päälle ja annan vaihtoehdon, että minä voin laittaa kaiken tai osan valmiiksi ja näiden raamien puitteissa nykyisin toimitaan. Myös muut uloslähtemisen valmistelut avittavat joutuisaa etenemistä ja ovat helppo toteuttaa pitkin päivää.

Monikaan ei tykkää toimia nyt ja just nyt, varsinkaan jos siihen käsketään ja hoputetaan, eikä pilttini ole poikkeus. Kiire on känkkäränkän kaveri, joka tulee kylään kutsumatta. Kun piltti tietää, mitkä vaatteet ovat häntä varten, niin hän mieluusti ne päälle laittaa, joskus ei jotain syystä tai toisesta kelpuuta ja sopiihan sen vaihtaminen, jos vaihtoehtoja on. Liekö sattuman sanelemaa tilannetajua vaiko luontaista hyvää pelisilmää tytöllä, että on pääosin oivaltanut millon faijaa sopii vedättää pukeutumisen vetkutteluissa tai mielihaluissa.

Tyttö keksi itse pukemiskilpailun, joka on hauska tapa laittautua yhdessä ulkoilukuntoon. Ei hikoilua, ei eipäsjuupas-sanailua uloslähtemisen tarpeellisuudesta. Tilalle on tullut verbaalia huumoria minun hitaudesta ja yhteistä ajankäyttöä arkisessa toiminnassa. Jos piltti on passiivisella mielellä, niin tilanne tarjoaa minulle haasteellista ohjauksellista lähestymistapaa hänen motivointiin ja voittajalle tarjolla olevaan palkintoon, sen ksylitolpurkan tarjoamiseen, jonka antaisin muutoinkin.

 

Parsa on pahin

Piltti on ottanut tavaksi torpata kaikki kasvikseen viittaavatkin lautaseltaan. Onnistuneena kokeiluna löydetty keino on hyödyntää ruoanvalmistuksen odotusaika, jolloin hän saattaa hyvinkin napostella useamman porkkanan, kurkkua ja kourallisen minitomaatteja alkuruokana, niitä ruoaksi edes mieltämättä. Hedelmistä herkkua ovat mehukkaat, pehmeät omenat, joita lautaselle paloiteltuna voi mennä kerralla useampikin. Omat kokeiluni itsetehdyistä vihermehuista hän sivuuttaa tyystin ja parsan tarjoamminen missä muodossa tahansa on poissuljettu vaihtoehto.

Reissuruokana hän valitsee yleensä ranskalaiset sellaisenaan, joskus nakkikorin ja Ikella ruotsalaisen keittiön ylpeyden, kuivahkon hodarin. Annan piltin valita mieleisensä ja jätän kokeilut kotiin. Tärkeintä on, että hän syö jotain, jolla nälkä pysyy loitolla. Juomien suhteen hän on kriittinen. Pääosin juo vain vettä ja luomumaitoa, mutta reissussa valitsee Pepsi maxin. Positiivista on se, että hän kertoo usein itsellään olevan vesijano ja juo reilusti.

 

 

Otetaan ja annetaan tytön vaatteita

Kerrassaan käsittämätöntä miten nopeasti lapset kasvavat ja miten vähän joitain vaatteita ehtii käyttämään, kun jo huomaa niiden jääneen pieneksi. Toinen hukkahankinta ovat oikean kokoiset, mutta muutoin epätarkoituksenmukaiset vaatteet. Nytkin meillä on kaapissa mukavasti 116 senttisiä kesätunikoita, joita voi pikkaisen yhdistellä sisävaatteisiin, mutta joiden käyttö talvi- ja välihaalarien alla ei natsaa. Ja ensi kesänä saattavat olla jo liian pieniä. Onni on hyvät kädentaidot tekstiilituotannossa. Saan kyllä napin kiinni ja reiän parsittua, mutta vaatteiden tuunaaminen ei suju ja kohtauksena tullut ompelukoneenhankintapohdinta meni nopeasti ohi.

Hankin vaatteita lähinnä käytettyinä ostaen ja muilta saaden. Uusien hankinnassa otan tytön ostoksille mukaan ja annan valita mieleisensä. Viikonloppuna hän yllätti minut pikkuhousuostoksilla ollessamme ja valitsi setin pastellivärisiä peruspikkareita, vaikka vaihtoehtona oli oman suosikkinsa Frozenin isompi paketti.

Käytettyjen vaatteiden jakaminen on käypä keino päästä eroon pieneksi jääneistä. Unisexit menevät muutamien tuttujen pojille ja loput kannan pusseissa tai paketeissa läheisen päiväkodin portille. Aina ovat siitä kadonneet ja kenties löytäneet tarvitsijansa. Vähäisen määrän kauppaaminen jossain tuo lähinnä kuluja. Näin saan antamisen ilon, vaikka kaverini mukaan asia on teknisesti lähinnä lumppujen jättämistä muiden ihmisten riesaksi.

Sosiaalisesti tukiverkoton

Piltin hoitopaikka on tältä päivältä suljettu, koska hoitaja sairastaa. Hän on ollut koko elinkaarensa hoitojaksojen ajan yksityisellä perhepäivähoitajalla, jonka pienryhmässä on hyvä olla. Vanhemman näkökulmasta kurjaa on se, että hoitajan sairastaessa joutuu etsimään itse vaihtoehtoisen hoitopaikan, joita alueella ei kuitenkaan ole.
Sosiaalisen tukiverkon mahdollisuudet ovat kohdallani heikot, koska sadan kilsan päässä asuvat lähimmät sukulaiset ovat itsekin töissä tai ne työelämän ulkopuolella olevat eivät ratkea edes tilapäishoitajiksi muista syistä, eikä tilannetta paranna oma kriittisyyteni silmäteräni hoitopaikasta yhtään, mutta valintani mukaan on parempi katsoa ennakkoon, kuin katua jälkeenpäin.

Niinpä piltillä on tänään lapsi töissä -päivä, jota ennakoitiin eilisellä puuhastelupäivän aktiviteeteilla uimahallissa ja aikaisella nukkumaanmenolla, ja hyvinhän näyttää uni hänelle maistuvan. Luulin, että maistuisi minullekin, mutta heräsin silti prosessoimaan päivää ennen kukkoa. Piltti lähtee töihini mielellään. Hän kertoi yhtenä menneenä päivänä, että ”epäreilua, kun sinä saat mennä hoitamaan mummoja ja minun pitää mennä hoitoon”.

Kuten Murphyn lakiin kuuluu, niin asiat, jotka voivat mennä pieleen – menevät pieleen. Näin myös nyt, sillä meillä on töissä tilanne, jossa työvoimasta on akuuttia puutetta ja lupasin mennä iltavuoropestin sijasta myöhäiseen aamuun. Tämä tarkoittaa myös piltille pitkää rupeamaa vanhusten hoivakodissa omien puuhastelujen parissa, kunnes äitinsä tulee hänet iltapäivän päätteeksi hakemaan. Annan ison plussan ex-vaimolle siitä asenteesta, jota hän tyttäremme hoidon järjestelyissä nykyisin osaltaan toteuttaa, samassa elämäntilanteessa mahdollisuuksiemme rajallisuudessa olemme ja tässä toisiamme tukien onnistumme paremmin.
Murphyyn palatakseni, niin meillä on töissä hoivakotimme yhden ”osaston” joulujuhla asukkaille ja omaisille, jossa olen luvannut olla joulupukkina oto. Toiveajattelen, että exäni ehtii hakemaan piltin ennen minun aiottua roolisuoritusta, koska piltin ollessa paikalla jää pukkeilu ohjelmasta pois ja se tarkoittaa vaihtoehtoisen ohjelman vetämistä hatusta.
Näillä mietteillä tähän aamuun. Positiivisesti ja rennosti kuitenkin.

Kerhoon kukonlaulun aikaan

Piltti oli kömpinyt viereen nukkumaan ja pyöri unissaan sen verran, että sen havaitsi. Ensin lähti peitto päältä ja sitten tuli jalka naamaan. Peittoa etsiessä pieni ääni kysyy ”milloin voin avata joulukalenterin”, jonka lupaan heti ja yllätyn aina siitä, että siihen kysytään lupa. Piltin ollessa kotona heräämme maanantaisin kuuden korvilla, syömme pienen aamiaisen, valitettavasti pienen, kunnes piltti sisäistää tukevan aterian tärkeyden ja otan illalla tehdyt eväät reppuun. Eväsboksissa on pari makkara- tai makkaratonta voileipää voipaperiin erikseen käärittynä, porkkana, omena tai kurkku lohkottuna ja pieni vesipullo.

Normibussivuoro lähtee lähipysäkiltä klo 07.15 ja on kerhon pysäkillä reilun vartin päästä. Matkalla ylittyy niin kunta kuin maakuntaraja ja viimeiset 1,5 tuntia ennen kerhon aukeamista vietetään ainoassa aukiolevassa paikassa, taajaman huoltoaseman kahvilassa, jossa norkoilen myös piltin kerhon ajan maanantain ollessa vapaapäiväni.

Tänään päätin kokeilla vaihtoehtoista reittiä, jossa lähtö kotoa on puolituntisen myöhemmin ja käveltävä matka moninkertainen, mutta joka rattaita käyttäen ei ole piltillekään kohtuuton. Vaihtoehto tarjoaa aamujumpan itselle ja aktiivisemman ajankäytön myös piltille. Autoton oppii menemään pysäkille riittävän ajoissa, jota voi sitten tuskailla, kun julkinen liikenne ei kulje ajallaan, paitsi kun on itse myöhässä.

Jatkoyhteyden lyhyellä taipaleella ehti kuulla sen, että kyseinen vuoro on lopetusuhan alla, kuten niin moni vähäväkisen seudun kulkuyhteys. Vähäisen käytön takia kuntien ei kannata vuoroja tukea ja markkinaehtoisesti ne eivät elä. Olen kolmekymmentä vuotta blokkaillut ajokortin hankintaa itselle tarpeettomana ja julkisen liikenteen aktiivikäyttäjänä, mutta pian alkavat olla vaihtoehdot vähissä.

Isojen elämysten äärellä Espoossa

Espoosta on tullet meille mieluista käyntipaikka, vaikka reissaan sinne leipätöihinkin. Angry Birds -puistot Oittaalla ja Leppävaarassa, Nuuksio, Skandinaavisen keittiön herkut Ikeassa Lommilassa ja sisaren perhe. Kaukaa kun lähtee, niin jokainen reissu on piltin kanssa miltei kokopäiväretki. Kuljetaan paljolti Pohjolan Liikenteellä, koska heillä viisivuotias ei tarvi omaa lippua, vaikka istuisi omalla penkillä. Onnibus ei pysähdy meidän kotikonnuilla ja Vainiolla piltistä menee puolikkaan maksu. Pieniä säästöjä, mutta kaikki on kotiinpäin.

Tänään olimme ekan kerran Teatteri Hevosenkenkä -nukketeatterissa, joka oli varsin hauska. Hyvin tehtyä viihdettä oli kiva katsoa. 45 minuutin setti oli oikein sopiva. Urpon ja Turpon joulu -näytelmä on itse koettava ja sitä lämpimästi suosittelen. Omalla autolla liikkuvien kannattaa huomioida ahdas ja pienehkö parkkialue.

Joulukalenteri koukuttaa

Piltti on innostunut joulukalenteristaan, jonka otin häntä ajatellen tälle joululle käyttöön ja täyttöön. Viisivuotias prinsessani on juuri sopivan ikäinen yhden oman jouluperinteen käynnistämiseen. Jokaisen taskun täyttäminen oli jälleen elämys itselle. Käytin sitä aiemmin piltin äidin, ex-vaimoni jouluyllätyksiin, mutta heikolla menestyksellä, kun timanttiriipusten sijasta hän joutui tyytymään rusina-askeihin ja suklaaseen. Löysin joulumieleni tuojan Kuopion Kontista jotakuinkin vuosikymmen sitten ja joulun ihmesetti tuli heti käyttöön. Se on semmoinen vajaa pari metriä pitkä ja parikymmentä senttiä leveä punainen huopakangas, jossa on 12 paria samasta materiaalista tehtyjä vihreitä taskuja. Joulukuun kaksikymmentäneljä ensimmäistä numeroa ovat sopivasti sekaisin, jotta päivän taskun etsintä antaa puuhaa sekin.

Sain sisareltani hänen pian aikuisten lasten lapsuuden jäämistöä, jonka pikkusälälle joulukalenteri on oiva paikka. Muutamiin taskuihin laitoin suklaatikkareita ja muuta makeaa. Mukava on ollut havaita, että niin pikkusälä kuin satunnaiset makeiset antavat piltille isoja elämyksiä.