Näillä mennään

Tulin hivenen alle viisikymppisenä isäksi, vaikka niin ei Luoja ensin tahtonut. Haaveiden täyttyessä käytin perhevapaat mieluusti itse, olin vajaan vuoden hoitovapaalla ja puolitoista osittaisilla hoitovapailla töistä. En ole joutunut luopumaan juuri mistään, vaikka elämäni on muuttunut täysin ja hoitovapaa oli taloudellinen katastrofi, jonka jälkipuinti päättyi viimein avioeroon. Miesten jääminen hoitovapaalle on edelleen vähäistä, enkä ihmettele, sillä sukupuoliroolien kääntäminen päinvastaiseksi ei onnistu, jos vain toinenkin on arvoiltaan konservatiivinen. Kokemusteni perusteella silti suosittelen miehiä käyttämään hoitovapaata, mutta pohtimaan sen aiheuttamia arjen muutoksia puolison kanssa, sillä koti-isä evp (elää vaimon palkalla) ei ole yksinkertainen muutos.

Mikään tekemäni ei ole ollut isyyden veroista. Vaan elämä se antaa ja ottaa, ja nyt arki kulkee osa-aikafaijana piltille, jonka kanssa jokainen yhteinen päivä on elämys. En tehnyt lähivanhemmuudesta lihavaa riitaa, kun laihalla sovulla sai jokseenkin tyydyttävän ratkaisun ja näillä mennään.

Harrastuspuolella intohimot irtoavat karatesta, johon aika ei riitä, kun mielekkäät seurat ovat kaukana ja muusta kestävyysliikunnasta, mieskuorolaulusta, paikallispoliittisesta osallistumisesta ja vapaaehtoistyötä mahdollisuuksien mukaan. Piltin kasvaessa ja oppiessa pyöräilyn taidon toiveajattelen pääseväni taas tienpäälle liikkumaan laajemmin mahdollisuuksin.

Uusimmat artikkelit

Aktiivinen harrastus vai mielekästä tekemistä?

Lapsen kasvaessa kuuntelen herkällä korvalla hänen kiinnostuksia  harrastusmielihalujen kohdalla, tietäen, että vuorotyöläisenä niiden säännöllinen toteuttaminen voisi olla haasteellista ja kahta kotia elävänä meidän on huomioitava aikuinen+lapsi ryhmiin pääsemättömyys silloin, kun hän on äitinsä kanssa. Tämä kun on jo ilmoittanut ettei kamppailuliikuntaan aio osallistua. Pilttinä tyttö kävi ”tanssimassa”, jota kuvaili muutaman kerran ”siellä vaan leikitään”, eikä halunnut jatkaa, mutta ollut nyttemmin kiinnostunut  juuri aikuinen+lapsi ryhmissä tapahtuvasta kamppailuliikunnasta. Yhtälö on vaikea, mutta toistaiseksi olemme tehneet yhdessä monenlaista mielekästä liikunnallista puuhastelua, eikä aktiivisen harrastamisen tarvitse tapahtua jonkun yksittäisen lajin parissa.

Kohtalaisen vahvan, joskin hieman hiipuneen, Shotokan karatetaustan omaavana saatan perustaa oman seuran seudulle, jossa sellaista ei ole ja luoda meille harrastuspuitteet siten. Mikään ei kuitenkaan takaa, että tyttö jää lajin pariin, josta nyt on kiinnostunut. Seuran perustaminen voikin olla aikamoinen kivireki vedettäväksi, mutta erään ystäväni sanoin ”eikun vaan releet niskaan ja ikeen alle”. Sopiva kattojärjestökin on mielessä.

  1. Siivouspäivä Vastaa
  2. Puhelin kuuluu vapaa-aikaan Vastaa
  3. Pois tynnyristä Vastaa
  4. Virta pois ja läksyjen pariin Vastaa
  5. Tilaa opiskelulle Vastaa
  6. Vertaisseura palkitsee Vastaa
  7. Kuin ennen vanhaan Vastaa
  8. Yökylässä Vastaa
  9. Ronkeli Vastaa