Kun jännittää

Pidimme vapaapäivän eskarista ja kävimme Helsingissä. Maaseudulla asuvalle jo itse kaupungin syke ja ihmisvilinä sekä monet joukkoliikennevaihtoehdot tarjosivat satukirjoista tuttuja elementtejä ja kosketuspintaa. Autottomana ja kortittomana olen etsinyt liikkumistapani ja osaan liikkua jouhevasti muilla välineillä ja tätä opetan yhdessä tekemisen kautta myös tyttärelleni. Valitsee sitten omat juttunsa ajallaan.

Helsingin julkinen liikenne tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia ja niiden käyttäminen on tyttärestä monitahoinen elämys mukavaa ja ei niin mukavaa. Pysäytysnapin painaminen on vieläkin paikoin niin jännittävää, ettei sitä meinaa saada tehtyä ja pian jo huomaakin, että joku toinen ehti ensin ja palkitsevaa kilahdusta ei kuulu toistamiseen. Korkeasaaren lautan lähdön odottelu ”Kissojen yöhön” otti lapsella niin jännityksen päälle, että hän jo pyyteli päästä pois, kun ei halua sinne mitä pitkälti on odoteltu. Vein ajatukset keskusteluilla ympärillä oleviin asioihin ja jännitys laukesi kuin itsestään.

Uusien asioiden kynnyksellä lapsi kertoo monasti, ettei uskalla tehdä jotain, kuten mennä kiipeilytelineellä verkon päälle tai roikkua siitä tyhjän päällä. Kerron aina, ettei ole pakko mennä sinna tai tehdä, mutta, että voin olla tukena, jos hän haluaa harjoitella yhdessä. Välillä hän valitsee yhteisen tekemisen ja toisinaan itsenäisen puuhastelun. Jokseenkin tärkeintä on se, että minä olen läsnä, katson, kehun ja kannustan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *