Parsa on pahin

Piltti on ottanut tavaksi torpata kaikki kasvikseen viittaavatkin lautaseltaan. Onnistuneena kokeiluna löydetty keino on hyödyntää ruoanvalmistuksen odotusaika, jolloin hän saattaa hyvinkin napostella useamman porkkanan, kurkkua ja kourallisen minitomaatteja alkuruokana, niitä ruoaksi edes mieltämättä. Hedelmistä herkkua ovat mehukkaat, pehmeät omenat, joita lautaselle paloiteltuna voi mennä kerralla useampikin. Omat kokeiluni itsetehdyistä vihermehuista hän sivuuttaa tyystin ja parsan tarjoamminen missä muodossa tahansa on poissuljettu vaihtoehto.

Reissuruokana hän valitsee yleensä ranskalaiset sellaisenaan, joskus nakkikorin ja Ikella ruotsalaisen keittiön ylpeyden, kuivahkon hodarin. Annan piltin valita mieleisensä ja jätän kokeilut kotiin. Tärkeintä on, että hän syö jotain, jolla nälkä pysyy loitolla. Juomien suhteen hän on kriittinen. Pääosin juo vain vettä ja luomumaitoa, mutta reissussa valitsee Pepsi maxin. Positiivista on se, että hän kertoo usein itsellään olevan vesijano ja juo reilusti.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *