Ruutuaika ei kiinnosta

Meillä on kotona niukahko perussetti ruutuaikatarjontaa valittavana, mutta lapsi ei ole juurikaan siitä edes kiinnostunut. Tietokonetta ei ole, mutta tablettia hän joskus käyttää lastenohjelmien katsomiseen ja toistaiseksi harvoin poikkeuksin sitä on tarvinnut rajoitettavan. Yle Areenassa oleva ”Sohvaset” saattaa koukuttaa koko sarjan katsomiseen ja katsomisen ajankohdasta riippuen sen joko sallin tai pyrin ohjaamaan katselun omaehtoiseen lopettamiseen. Muutamasti on toki pitänyt ruutuaika myös katkaista itse.

Tv:n tarjonta ei häntä myöskään juuri kiinnosta, oikeastaan minä paikoin houkuttelen häntä sen pariin, kun haluan katsoa ”Heikoin lenkki” tai ”Stadi vastaan Lande” -ohjelmia. Nehän ovat siinä mielessä opetusohjelmia, että vastaajien on annettava vastaus pikaisesti ja epäonnistumisia tapahtuu usein. Tyttärelläni on haasteena jonkinlainen epäonnistumisen pelko tai epävarman vastauksen antaminen pikaisesti. Jokatapauksessa tv:n viihdetarjonnan katsominen yhdessä on hauskaakin.

Lapsen puhelin on uudensarjan perus-Nokia, jonka käyttäminen ei suju häneltä lainkaan. Ehkä sitä pitää ohjata enemmän kunhan lukeminen sujuu, jolloin hän osaa katsoa minne siinä pitää milloinkin mennä. En tiedä, ehkä älylaite houkuttelisi puuhastelemaan, mutta itselläni on vanhansarjan-Nokia, jota käytän vain soittamiseen ja tekstiviesteihin. Omena on pudonnut puusta tältäkin osin lähelle. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että ruutuaika ei vielä innosta häntä. Sen aika tulee varmasti myöhemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *