Lapsen kasvaessa kuuntelen herkällä korvalla hänen kiinnostuksia  harrastusmielihalujen kohdalla, tietäen, että vuorotyöläisenä niiden säännöllinen toteuttaminen voisi olla haasteellista ja kahta kotia elävänä meidän on huomioitava aikuinen+lapsi ryhmiin pääsemättömyys silloin, kun hän on äitinsä kanssa. Tämä kun on jo ilmoittanut ettei kamppailuliikuntaan aio osallistua. Pilttinä tyttö kävi ”tanssimassa”, jota kuvaili muutaman kerran ”siellä vaan leikitään”, eikä halunnut jatkaa, mutta ollut nyttemmin kiinnostunut  juuri aikuinen+lapsi ryhmissä tapahtuvasta kamppailuliikunnasta. Yhtälö on vaikea, mutta toistaiseksi olemme tehneet yhdessä monenlaista mielekästä liikunnallista puuhastelua, eikä aktiivisen harrastamisen tarvitse tapahtua jonkun yksittäisen lajin parissa.

Kohtalaisen vahvan, joskin hieman hiipuneen, Shotokan karatetaustan omaavana saatan perustaa oman seuran seudulle, jossa sellaista ei ole ja luoda meille harrastuspuitteet siten. Mikään ei kuitenkaan takaa, että tyttö jää lajin pariin, josta nyt on kiinnostunut. Seuran perustaminen voikin olla aikamoinen kivireki vedettäväksi, mutta erään ystäväni sanoin ”eikun vaan releet niskaan ja ikeen alle”. Sopiva kattojärjestökin on mielessä.