Tilaa opiskelulle

Lapsen aloittaessa koulun tein muutoksia myös hänen huoneeseensa, jotta koulutöiden hoitaminen kotona on tarkoituksenmukaisessa ympäristössä. Hyvä kohdevalo, pieni pöytälamppu antaa riittävän valon työskentelylle kirjoituspöydällä, jonka raivaus pikkutytön tilpehööristä on helpommin sanottu, kuin tehty. Pöytätila on kuitenkin tarpeen, jotta kaiken työstämiselle on säälliset puitteet. Tämä on ollut vaikein rasti, koska kaikki pöydällä oleva ja jokseenkin rojulta näyttävä on ”tarpeellista koko ajan”.

Lelulokerikon siirsin sivuun, missä se on olemassa, mutta vähiten esillä ja sain tilaa vanhalle, mutta edelleen loistavalle lukutuolilleni, jonka käsinojaan sijoitin klipsillä toisen edellistä pienemmän lukuvalon. Lapsi on löytänyt jo lukemisen riemun, jota vanhemman lukemien iltasatujen ja muiden tarinatuokioiden pitäminen sen kun kannustaa.

Kruununa lapsen ympäristölle tein viherkasvihankintoja, joita sijoitin niin kirjoituspöydälle kuin lukutuolin viereen pienelle apupöydälle ihan kasveja varten. Viherkasvit paitsi puhdistavat ilmaa, antavat silmäniloa ja pehmeyttä miljööseen. Lapsi onkin ollut sangen ihastunut näihin.

Vertaisseura palkitsee

Tyttären kaveri oli jälleen yökylässä, mikä ilahdutti niin minua kuin pilttiäkin suuresti. Peruskiva tekeminen oli toisessa potenssissa kaverusten kesken. Trampoliini on oiva alusta kaikelle puuhastelulle ja taipui mielekkääksi paikaksi niin läksyjen tekemiselle pihalla kuin piirrustelulle ja liikuntatuokioille. Kun tilantarve kasvoi, siirtyivät tytöt oma-aloitteisesti pihanurmelle tekemään kärrynpyöriä, voltteja ja loikkia. Aikuiselle suurta mielihyvää tuotti katsella lasten siirtyminen tekemisestä toiseen, jossa kumpainenkin ideoi ja seurasi toista aika ajoin.

Puheiden tasolla tyttöjen keskinäinen vuorovaikutus oli sangen sujuvaa, mutta paikoin myös kinastelevaa, mikä kuuluu asiaan. Juutuin pari kertaa kuutelemaan heidän juttujaan, sillä siinä oli sangen kiinnostavia huomioita elämästä, kuten ”kyllä nainen voi käyttää solmiota, vaikka jossain kokouksessa. Joo, mutta miksi se haluaa näyttää mieheltä, vaikka se toivoo, että mies pitää sitä naisena?

Kuin ennen vanhaan

Ruutuaika on meillä vähäistä, siihen ei tunnu olevan enää senkään vertaa kiinnostusta kuin ennen esikouluaikaa, jolloin yksi ja toinen animaatio koukutti pilttiä ruudun äärelle. Varmasti oma tv:n seuraamattomuuteni vaikuttaa myös lapsen tottumuksiin. Paljolti minun johdattelusta ylipäätään hankimme kirjastosta leffoja katsottavaksi, mutta nekin ovat parasta leffateatterissa koettuna.

Vaihtoehtona tv-viihteen tarjonnalle lainasin kirjastosta äänikirjan ”Harry Potter ja Viisasten kivi”, jonka parissa olemme koulunsa aloittaneen piltin kanssa nyt pari iltaa rentoutuneet. Yhteinen majailu sohvalla antaa samalla oivan tilan hieroa lapsen jalkojen penikkatautivaivat, mikä klassisen iltaluennan yhteydessä ei onnistuisi. Potter on sopivan jännä ja ulkolaisine nimineen riittävän erikoinen, jotta herättää mielenkiinnon kuunteluun. Äänikirja tarjoaa miltei toisinnon omista varhaisvuosien kokemuksista radion kuunnelmien parista. Joskus muinoin Suomessa keräännyttiin radion äärelle yhteisiin kuunteluhetkiin ja keskusteltiin sen aihepiiristä. Tokkopa tv yltää perheissä samaan?

Yökylässä

Tyttären kaveri oli Vappuna yökylässä meillä. Piltin odottelu otti koville. Jo aamuvarhaisella hämärän vielä vallitessa hän kömpi viereen tiedustelemaan onko nyt aamu vai ilta ja milloin kaveri tulee. Odottavan aika on pitkä, mutta lopulta iltapäivä tuli ja kaverukset pääsivät yhteisten leikkien pariin. Lasten iloinen puheensorina, kikatus ja innostunut vuorovaikutuksellinen ote on kerrassaan ihanaa kuunneltavaa.

On mukavaa, että tyttäreni viihtyy kaverinsa kanssa ja, että tämä haluaa tulla meille kyläilemään pitkäksikin aikaa. Samalla voin tarjota myös tämän vanhemmille aikuistenaikaa oman parisuhteen ylläpitoon. Yökyläily on lapsien unelmien täyttymys ainakin yksilapsisissa perheissä, joissa toisen kanssa nukkumaan meneminen ja sitä edeltävät iltatoimet ovat usein ennen kokemattomia ja parhaimmillaankin harvinaisia kokemuksia. Taisin olla itse noin kymmenvuotias päästessäni ekan kerran yökylään, mutta samalla reissulla tuli myös eka pidempi reissu poissa kotoa, ollessani kaverin mökillä reilun viikon. Siitä on noin 45 vuotta aikaa ja monta kokemusta rikkaampana palasin silloin ujona poikaviikarina yökylästä kotiin.

Ronkeli

Aamun rutiinit tuovat vakautta niin eskaripäivien alkuun kuin yhteisiin vapaapäiviin. Piltti on kuitenkin paikoin niin ronkeli ruoan suhteen, että hämmentää. Aamulla nälkää valittavan lapsen luulisi tarttuvan mieleiseen puuroannokseen heti, mutta eihän se näin vaan mene. Puuron hyväksytty rakenne tuntuu olevan millimetrintarkkaa ja liian paksun saa toki tuunattua juoksevammaksi, mutta liian juoksevien kohdalla en minäkään ihmeisiin repeä. Tietty ohjeiden ja mittasuhteiden seuraaminen toisi pysyvämmin onnistumisia, mutta sehän vie myös luovan ilon tekemisestä.

Yhdenlaisen ratkaisun tuo se, että aamiaisella on tarjolla kuitenkin muutamaa sorttia syötävää ja ronkelimpikin löytää omansa. Ja jos ei löydä, niin saa olla myös syömättä. Siinä on mahdollisuus oppimiskokemukseen siitä, että mitä tapahtuu, kun jättää aamiaisen syömättä. Toki vanhemman vastuulle kuuluu kannustaa ottamaan jotain, mutta pakottamiseen en taivu, tai minkään sortin kiristämiseen. Lapsi saa tehdä vapaan valinnan ja sillä mennään.

Luovan ongelmanratkaisun äärellä

Olen ilolla seurannut varttuneen piltin puuhasteluja ja luovaa ongelmanratkaisua, jossa hän itsekseen toimien askartelee mieleisiään juttuja. Sanotaan, että jos lapsen leikkiessä on hiljaista, niin jokin on pielessä. Meillä tämä on tyystin toisin. Hiljaisuus on merkki keskittymisestä, mutta tulee kyllä käytyä vilkaisemassa hiljaiseen tilaan.

Arki tarjoaa lapselle alati kiinnostavia yksityiskohtia, joita tutkia ja joista poimia virikkeitä puuhasteluun. Sangen mielenkiintoisesti hän havaitsemiaan materiaaleja käyttää. Tämän muistikirjan kannet on tehty konvehtirasian tiivistepaperista ja lukko kahdesta magneetista, joista toinen suljettu paperin sisälle, jotta se muodostaa lukon toisen vastakappaleen.

 

 

Kotisynttärit

Esikoulun myötä lapsen elämään on tullut uutta ulottuvuutta ja itse luotuja kaverisuhteita. Aluksi kaavailimme synttärien järjestämistä srk-tilassa hänen kotikylässä, mutta piltin toiveet uusien kavereiden pyytämisestä meidän kotiin  ja sovitun teeman rekvisiitan määrä muutti synttärien pitämisen lopulta kodiksi. Tyttö halusi kutsua muutaman itseään nuoremman kaverin aiemmasta hoitopaikkaporukasta, yhden jo koulun aloittaneen pojan ja kolme uutta tyttökaveria eskariryhmästään.

Teimme synttärikutsut yhdessä ja jaoimme ne arjen kohtaamisia hyödyntäen. Pyyntö synttäreille ilmoittautumisesta ja allergioista ym. oli viisi päivää ennen juhlia. Deadline-päivämäärään mennessä kutsutuista muutama ilmoitti tulonsa/ pääsemättömyytensä asianmukaisesti ja loput synttäripäivän ollessa jo ovella. Lapsi tietenkin kärtti jatkuvasti tietoa siitä kuka on tulossa hänen synttäreille ja pettymyksien käsittely aiheutti niin kasvukipuilua lapsella kuin minullakin, kun näytti ettei juhlien osallistujamäärä olisikaan toivotun kokoinen. Jokainen vanhempi haluaa, että lapsi kutsutaan synttäreille ja hänen synttäreille tullaan. Kaveripiirin kasvaessa myös tilaisuuksien päällekkäisyys lisääntyy ja jokainen valinta johtaa toiseen. Isänä olen valtavan helpottunut, kun valtaosa kutsutuista tuli, oli ja bileet ovat takana.

Teemana meillä oli Halloween. Aloitimme omien paikkojen valitesemisella pöydästä ja tarjottavien esittely, kuten vadelmapunkki, silmämunakakku, kielen värjäävä sinimustekala, lakumadot, suklaarusinalta maistuvat pupun papanat, ym. Jatkossa laitan nimet paikoille valmiiksi, jolloin ne toimvat muistutuksena missä kunkin lautanen ja muki olikaan. Leikkejä olin varannut muutaman, joista pari käytettiin, pallojen heittäminen koriin muutaman kierroksen ajan + palkintojen jako ja ihan lopuksi katsottiin teemaan sopiva lasten klassikko videolta. Lahjojen antaminen ja saaminen tehtiin pullonpyörityksellä. Se oli lapsille tuttu ja pidetty. Jokainen pääsi kertomaan tarinansa siitä miten oli valinnut sen ja naurua riitti. Sitten mentiin syömään ja epätietoisena tarjoilujen riittävyydestä, olin varannut ruokaa rykmentille. Määrä osoittaui varsin ylimitoitetuksi.

 

Lapsen valintoja

Tyttäreni on viime kuukausina yllättänyt minut monta kertaa. Milloin ottamalla kantaa johonkin asiaan häneltä sitä kysymättä tai esittämällä jonkin minun ennakko-odotuksista poikkeavan ehdotuksen tai pyynnön. Selkeästi hänen tarpeet ja mielihalut ovat enemmän toimintaan osallistumisen puolella.

Kävimme alkukuusta Helsingissä Korkeasaaren Kissojen yö-tapahtumassa ja olin luvannut, että voimme ostaa saarella olevasta kaupasta leopardikuvioisen hiuspannan, jos sen saa max. 10 eurolla. Puotiin mennessä ja alun etsimisen jälkeen tyttö kuitenkin ilmoitti päättäväisesti, että ”nyt riittää jo, menen mieluummin katsomaan eläimiä”.

Samoin olimme puhuneet pitkään, että ex-appivanhempieni luona käymisen jälkeen mennään Linnanmäen Iik week!:lle, jossa hänen ikäisille on lähinnä ympäristön katsojan mahdollisuudet, jotka muuten varsin hyvin riittävät myös minulle. Käynnin toteuttamista miettiessä kysyin hänen toiveitaan, jolloin hän kertoi, että ”uimahalliin meno olisi mukavampaa”. Mukavaa se on minullekin.

 

Treeni maistuu taas

Lapsen meno esikouluun toi hyviä mahdollisuuksia myös oman ajankäytön hyödyntämiselle. Otinkin eskarin läheiselle kuntosalille ovikortin, jolla pääsee treenaamaan miten mielii, joskin treenipäivät noudattelevat lapsen haun ja viennin aikataulua. Toistaiseksi iltapäivän treenit olen jättänyt käyttämättä, mutta tyttären pyytämä lisäaika hakemisen siirtämiseen antaa tilaa treenien monipuolistamiseen.

Vapaapäiviä, jolloin vien ja haen lapsen eskarista, käytän myös toisen harrastukseni keharikaverin tukihenkilönä toimimiseen. Käymme muutaman kerran kuukaudessa kahvilla ja jutustelemassa hänelle lähellä olevassa kahviossa ja joskus jossain pidemmällä asioimassa. Lähipuuhastelu tuo minulle aerobisen treenipäivän ja omien toimintapaikkojeni väliset etäisyydet noin 12-15 km:n/ päivä, joista saa kelpo treenin.

Arjen raamit

Olen vienyt yhdessä olemisen painopistettä kolmelle perustalle, kuten yöuni, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Tärkeää on myös arkinen elämä kodissa ja ympäristössä. Se on ruoanlaittoa, siivousta, syömistä, peseytymistä, ruutuaikaa, pelailua, piirtämistä, lukemista, keskustelua, rentoutumista, nauramista, ulkoilua ja mitä kaikkea onkaan. Näitä tehdään kaksistaan, itsekseen ja joskus muidenkin kanssa. Ne limittyvät toisiinsa ja ovat irrallaan muista.  On ollut mukava huomata, että lapsi valitsee mieluummin itse tekemisen tai yhdessä olemisen kuin passiivisen osallistumisen, esim. tv:n tai tabletin katsominen häviävät usein hassuttelulle ja painimiselle, mutta kannustan häntä kuitenkin jonkin verran myös ruutuajan käyttämiseen. Varsin hyvät alustat tabletilla toimimiseen ovat Yle Areena ja Papunet.

Kolmas tärkeä elementti on ajankäytön raamit. Lapsella on kaksi kotia, meillä vanhemmilla oma työmme ja lapsella eskari. On ok juttu, että molemmissa kodeissa on erilainen meininki. Lapsi oppii toimimaan näissä niiden sääntöjen mukaan. Esikoulun lisäksi lapsi on samoissa tiloissa olevassa päiväkodissa. Eskariin siirtyminen onkin tuonut huikeasti lisää mahdollisuuksia niin töiden kuin omien harrastusten suhteen. Aiemmin meillä oli osa-aikahoito ja tietty oman vuorotyön etu se, että töitä voi tehdä viikonloppuisin ja arkisin olla vapaalla. Nyt pidämme silloin tällöin kotipäiviä, jotta pääsemme puuhastelemaan yhdessä. Ihan vielä kun en ole itse valmis siihen, että koulumaailman ajankäyttö on hallitseva osapuoli.