Oppimaan oppiminen

Ensimmäinen lukukausi on takana ja uusi alussa. Syksyn parasta kehittymistä oli lapsen itsensä oivaltama oppimisen salliminen ja halu työstää asioita, jotka eivät vielä ole hallussa. Vanhemmalta tämä on vaatinut luovuutta läksyjen työstämisen puitteiden luomisessa. Halusin luoda kotiin erilaisia vaihtoehtoja tehdä läksyt, joista lapsi saa valita mieleisen. Valtaosan hän tekee oman kirjoituspöytänsä ääressä, niihin itsekseen keskittyen ja tarkastamme ne yhdessä päivän päätteeksi. Hän on oma-aloitteisesti halunnut tehdä läksyt heti kotiin tultuaan, joskin lukemisen suhteen se ei toiminut oikeastaan ollenkaan, tai ainakaan se ei ollut molemmille mieleistä ja sittemmin olen ohjannut lukemisen tehtäväksi lähempänä nukkumaanmenoa, koska se on arjen rutiinien kannalta helpoiten toteutettavissa. Lukeminen vaatii aikuisen aktiivisen kuuntelun ja päivän puuhien jälkeen siihen on paras aika.

Tähän lukemiseen koulusta saatu ”lukuläpyskä” on oikein hyvä, oppimista tukeva elementti. Siinä lapsi saa lukuläksyn, jossa viiden minuutin lukemisesta saa värittää yhden kuvan ja kuuden tai useamman minuutin luku antaa luvan värittää kaksi kuvaa. Alusta alkaen otin tähän omat säännöt, jossa sivuutin tietoisesti minuuttimäärän ja kerroin, että yhden aapissivun lukeminen on yksi värityskuva ja vastaavasti kaksi sivua sama kuvamäärä. Alkuun lapsen halukkuus lukemiseen vaihteli päivittäin, mutta sen sujuvoitua oli pari sivua miltei vakiomäärä. Uuden lukukauden alussa kerroin lukemisen sujuvan jo niin jouhevasti, että kahden kuvan värittämiseen vaaditaan kolmen sivun lukeminen, joka osaltaan innosti lasta entisestään.

Sen sijaan lukupaikkana kirjoituspöydän ympäristö oli tyystin väärä. Ehkä se toi mieleen koulun pulpetin tai mitä lie, mutta vasta lukemisen siirtäminen sänkyyn tai sohvalle, jossa olemme vierekkäin tai lapsi istuu jalkojeni päällä, alkoi lukeminen sujumaan. Alkuun luenta oli monotonista, mutta on kehittynyt hengähdystauoiksi pilkkujen ja pisteiden huomioinnista myötä, mitkä osaltaan myös auttavat lasta jaksamaan lukea ääneen paremmin. Luulen, että jutun onnistumisen pointti on se, että siinä olen oikeasti läsnä.

Aktiivinen harrastus vai mielekästä tekemistä?

Lapsen kasvaessa kuuntelen herkällä korvalla hänen kiinnostuksia  harrastusmielihalujen kohdalla, tietäen, että vuorotyöläisenä niiden säännöllinen toteuttaminen voisi olla haasteellista ja kahta kotia elävänä meidän on huomioitava aikuinen+lapsi ryhmiin pääsemättömyys silloin, kun hän on äitinsä kanssa. Tämä kun on jo ilmoittanut ettei kamppailuliikuntaan aio osallistua. Pilttinä tyttö kävi ”tanssimassa”, jota kuvaili muutaman kerran ”siellä vaan leikitään”, eikä halunnut jatkaa, mutta ollut nyttemmin kiinnostunut  juuri aikuinen+lapsi ryhmissä tapahtuvasta kamppailuliikunnasta. Yhtälö on vaikea, mutta toistaiseksi olemme tehneet yhdessä monenlaista mielekästä liikunnallista puuhastelua, eikä aktiivisen harrastamisen tarvitse tapahtua jonkun yksittäisen lajin parissa.

Kohtalaisen vahvan, joskin hieman hiipuneen, Shotokan karatetaustan omaavana saatan perustaa oman seuran seudulle, jossa sellaista ei ole ja luoda meille harrastuspuitteet siten. Mikään ei kuitenkaan takaa, että tyttö jää lajin pariin, josta nyt on kiinnostunut. Seuran perustaminen voikin olla aikamoinen kivireki vedettäväksi, mutta erään ystäväni sanoin ”eikun vaan releet niskaan ja ikeen alle”. Sopiva kattojärjestökin on mielessä.

Siivouspäivä

Viikonloppuna siivottiin melkeinpä koko huusholli, vain kauden verhot jäivät vaihtamatta. Kesän oranssivoittonen sävy saa olla lokakuun loppuun, jolloin pidämme Halloween kemut. Näistä enemmän sitten aikanaan.

Vaatehuollon pyykkäys, parsintakin, ajankohtaisen tarpeiston katsastaminen ja kaappien järjestäminen ovat välttämättömät toimenpiteet jokaisena vuodenaikaan. Kasvavan lapsen tarpeet ja paljolti myös mielihalut pukeutumisen suhteen on kartoitettava ja jokseenkin tyydytettävä. Siivouspäivät antavat kivan paikan yhteiselle puuhastelulle, eikä suurikaan työmäärä ole ongelma, kun se tehdään yhdessä.

Tällä kertaa poisheitettävästä krääsästä saatiin monet hyvät naurut ja luopumisen tuskaa ei syntynyt hankalistakaan tapauksista. Kunnolliset laatikot ovat tarpeen lelujen ja välineiden lokeroittamiselle. Ne myös helpottavat lapsen omaa siivousta, kun kaikelle on paikkansa. Siisti huone palkitsee, sillä tehty työ näkyy heti.

Puhelin kuuluu vapaa-aikaan

Meillä tehtiin sopimus, jonka minä sanelin, mutta jonka tyttö myös hyväksyi, että puhelinta ei pidetä koulussa mukana. Meillä ei ole tarvetta puhelimen käytölle vanhempien ja lapsen yhteydenpitovälineenä koulupäivinä. Tämä ohjaa sen käyttöä viikonlopuille ja vapaa-aikaan. Toistaiseksi lapsi ei ole tuntenut vetoa kavereille soittamiseen, sometilejä hänellä ei ole ja puhelin on älytöntä mallia. Kun koulutehtävien osalta tarvetta nettiin pääsylle tulee, niin olen enemmän tabletin, kuin älypuhelimen hankinnan kannalla.

Pois tynnyristä

Harrastan niin yhteiskunnallista osallistumista kuin itsellistä, paljolti yksin hoidettua ja yhteisöllistä vapaaehtoistyötä. Lapsi on ollut näissä mukana, miten se milloinkin on ollut mahdollista niin järjestää. Selkeä tavoite on näyttää hänelle elämän monimuotoisuutta ja ruokkia laajempaa ymmärrystä, jotta kasvualusta olisi tynnyriä laajempi.

Hänen ollessa vuosia sitten turvakaukalossa viihtyvä piltti, otin hänet mukaan Lohjan teknisen lautakunnan kokouksiin. Parasta unilääkettä oli asioiden  virkamiesjargon ja videoesittelyt koukuttivat siinä kuin pikkukakkosen viihde. Teknisen lautakunnan paljolti miesvoittoinen kokoonpano ei milloinkaan tykännyt kyttyrää pilttini paikallaolosta, kun taas yhteistilaisuus naisvaltaisen kasvatus- ja opetuslautakunnan (opla) kanssa poiki runsaasti negatiivisia kommentteja, ”ei tänne saa tuoda yleisöä”, ”mä en kestä ipanaa täällä”. Sinällään en juuri piittaa muiden mietteistä, mutta veronmaksajien kustantaman tilaisuuden kohdalla tein poikkeuksen ja poistuimme paikalta, kun kävi ilmi, että oplan jäsenten keskittyminen oli läsnäollessamme ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tilaisuushan oli heille irtiotto kodin arjesta, jota pienoinen pilttini pahasti uhkasi.

Muualla vastaanotto on ollut mitä mainiointa. Kehitysvammaisen kaverini asuntolassa alamme olla tuttu näky ja työpaikkakin tarjoaa lapselle Hoplopia kiinnostavamman vaihtoehdon. Lapsi kannattaakin ottaa mukaan aikuisen arkeen, ja juhlaan, mutta ei aina ja kaikkeen, sillä aikuisella pitää olla myös lapsetontakin aikaa.

 

 

Virta pois ja läksyjen pariin

Olen ottanut tavaksi ohjata lapseni trampoliinille tai muihin liikunnallisiin pihapuuhasteluihin, kun kotiudumme koulusta. Arjen iltapuolisko on melko lyhyt, kun haen lapsen iltapäiväkerhosta klo 16-17 pintaan ja kotiutuminen apostolinkyydillä ja bussilla ottaa tunnin päälle. Mieleisen liikkumisen sijoitus kotiaikamme alkuun antaa lapselle intoa iltaan ja myös riittävästi aikaa rauhoittua ennen nukkumaan menoa. Ulkoilun jälkeen syömme ja minun tiskatessa pääsee hän läksyjen ja/ tai omaehtoisen lukemisen pariin. Illan kruunaa iltasatu minun lukiessa tai äänikirjaa yhdessä kuunnellen. Lomallani nautiskelimme Harry Potter -äänikirjan parissa, cd-levy per ilta parin viikon ajan. Suosittelen kokeilemaan.

Tilaa opiskelulle

Lapsen aloittaessa koulun tein muutoksia myös hänen huoneeseensa, jotta koulutöiden hoitaminen kotona on tarkoituksenmukaisessa ympäristössä. Hyvä kohdevalo, pieni pöytälamppu antaa riittävän valon työskentelylle kirjoituspöydällä, jonka raivaus pikkutytön tilpehööristä on helpommin sanottu, kuin tehty. Pöytätila on kuitenkin tarpeen, jotta kaiken työstämiselle on säälliset puitteet. Tämä on ollut vaikein rasti, koska kaikki pöydällä oleva ja jokseenkin rojulta näyttävä on ”tarpeellista koko ajan”.

Lelulokerikon siirsin sivuun, missä se on olemassa, mutta vähiten esillä ja sain tilaa vanhalle, mutta edelleen loistavalle lukutuolilleni, jonka käsinojaan sijoitin klipsillä toisen edellistä pienemmän lukuvalon. Lapsi on löytänyt jo lukemisen riemun, jota vanhemman lukemien iltasatujen ja muiden tarinatuokioiden pitäminen sen kun kannustaa.

Kruununa lapsen ympäristölle tein viherkasvihankintoja, joita sijoitin niin kirjoituspöydälle kuin lukutuolin viereen pienelle apupöydälle ihan kasveja varten. Viherkasvit paitsi puhdistavat ilmaa, antavat silmäniloa ja pehmeyttä miljööseen. Lapsi onkin ollut sangen ihastunut näihin.

Vertaisseura palkitsee

Tyttären kaveri oli jälleen yökylässä, mikä ilahdutti niin minua kuin pilttiäkin suuresti. Peruskiva tekeminen oli toisessa potenssissa kaverusten kesken. Trampoliini on oiva alusta kaikelle puuhastelulle ja taipui mielekkääksi paikaksi niin läksyjen tekemiselle pihalla kuin piirrustelulle ja liikuntatuokioille. Kun tilantarve kasvoi, siirtyivät tytöt oma-aloitteisesti pihanurmelle tekemään kärrynpyöriä, voltteja ja loikkia. Aikuiselle suurta mielihyvää tuotti katsella lasten siirtyminen tekemisestä toiseen, jossa kumpainenkin ideoi ja seurasi toista aika ajoin.

Puheiden tasolla tyttöjen keskinäinen vuorovaikutus oli sangen sujuvaa, mutta paikoin myös kinastelevaa, mikä kuuluu asiaan. Juutuin pari kertaa kuutelemaan heidän juttujaan, sillä siinä oli sangen kiinnostavia huomioita elämästä, kuten ”kyllä nainen voi käyttää solmiota, vaikka jossain kokouksessa. Joo, mutta miksi se haluaa näyttää mieheltä, vaikka se toivoo, että mies pitää sitä naisena?

Kuin ennen vanhaan

Ruutuaika on meillä vähäistä, siihen ei tunnu olevan enää senkään vertaa kiinnostusta kuin ennen esikouluaikaa, jolloin yksi ja toinen animaatio koukutti pilttiä ruudun äärelle. Varmasti oma tv:n seuraamattomuuteni vaikuttaa myös lapsen tottumuksiin. Paljolti minun johdattelusta ylipäätään hankimme kirjastosta leffoja katsottavaksi, mutta nekin ovat parasta leffateatterissa koettuna.

Vaihtoehtona tv-viihteen tarjonnalle lainasin kirjastosta äänikirjan ”Harry Potter ja Viisasten kivi”, jonka parissa olemme koulunsa aloittaneen piltin kanssa nyt pari iltaa rentoutuneet. Yhteinen majailu sohvalla antaa samalla oivan tilan hieroa lapsen jalkojen penikkatautivaivat, mikä klassisen iltaluennan yhteydessä ei onnistuisi. Potter on sopivan jännä ja ulkolaisine nimineen riittävän erikoinen, jotta herättää mielenkiinnon kuunteluun. Äänikirja tarjoaa miltei toisinnon omista varhaisvuosien kokemuksista radion kuunnelmien parista. Joskus muinoin Suomessa keräännyttiin radion äärelle yhteisiin kuunteluhetkiin ja keskusteltiin sen aihepiiristä. Tokkopa tv yltää perheissä samaan?

Yökylässä

Tyttären kaveri oli Vappuna yökylässä meillä. Piltin odottelu otti koville. Jo aamuvarhaisella hämärän vielä vallitessa hän kömpi viereen tiedustelemaan onko nyt aamu vai ilta ja milloin kaveri tulee. Odottavan aika on pitkä, mutta lopulta iltapäivä tuli ja kaverukset pääsivät yhteisten leikkien pariin. Lasten iloinen puheensorina, kikatus ja innostunut vuorovaikutuksellinen ote on kerrassaan ihanaa kuunneltavaa.

On mukavaa, että tyttäreni viihtyy kaverinsa kanssa ja, että tämä haluaa tulla meille kyläilemään pitkäksikin aikaa. Samalla voin tarjota myös tämän vanhemmille aikuistenaikaa oman parisuhteen ylläpitoon. Yökyläily on lapsien unelmien täyttymys ainakin yksilapsisissa perheissä, joissa toisen kanssa nukkumaan meneminen ja sitä edeltävät iltatoimet ovat usein ennen kokemattomia ja parhaimmillaankin harvinaisia kokemuksia. Taisin olla itse noin kymmenvuotias päästessäni ekan kerran yökylään, mutta samalla reissulla tuli myös eka pidempi reissu poissa kotoa, ollessani kaverin mökillä reilun viikon. Siitä on noin 45 vuotta aikaa ja monta kokemusta rikkaampana palasin silloin ujona poikaviikarina yökylästä kotiin.