Hitaasti kypsyttäen

Lohjan Neidonkeidas on meille mieluisa uimahalli ja se houkuttelee lastakin luokseen jo nimestään alkaen. Käymme siellä usein ja jokseenkin samoihin aikoihin tytön koulun jälkeen. Se sijaitsee Lohjan huipulla, jonne on mukava kavuta viihteellisen virkistäytymiseen. Poikkeus käyntiin tänään, jolloin lapsen kesäloma ja oma vapaapäivä antavat aikaa aamuun. Ajattelemattomuuttani en tarkistanut keitaan aukioloa ja perille saavuttuamme jouduin toteamaan tytölle, että se aukeaa vasta puolenpäivän aikaan.

Lapselle tärkeä tieto oli se, että uimahallikäynnistä ei tarvitse luopua, jolloin altaan odotetut elementit ovat edelleen saavutettavissa. Lapsen henkiselle kasvulle on hyväksi joutua äkillisesti muuttamaan suunnitelmia ja sopimaan molemmille sopivaa korvaavaa tekemistä, kunnes aika on kypsä uudelle tulemiselle. Olen varsin tyytyväinen, kun itkupotkuraivarit tai muu mielenosoitus ei tapahtunut, vaan lapsi lähti hyvillä mielin kirjastoon, jossa lukee nyt mieleistään opusta.

Asenne ratkaisee.

Iloitsen suuresti siitä, että tyttäreni on oivaltanut oman asenteen merkityksen niin tiedonsaannin mahdollistajana kuin oppimisen omaksumisessa. Kun antaa itselle mahdollisuuden vaikkapa oppimiseen, niin siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Ensimmäisenä kouluvuonna ei anneta numeraalista arvosanoja, joka tukee varsin hyvin lapsen kehitystä oppijana. Ensimmäisen luokan tärkeimpiä oppimiskokemuksia ovatkin onnistumisen elämykset ja ymmärtämisen oivallukset. Koulun ja kodin yhteistyö kantaa hedelmää ja lapsi oppii entisestään tiedostamaan omien valintojen vaikutukset.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten hän tekee kuuliaisesti läksyt. Vasta se, että vanhempi osallistuu läksyihin niiden tarkistamisella ja nimenomaan yhdessä tarkistamisella on se suurin merkitys. Tällöin lapsi saa näyttää osaamistaan ja nauttia vanhemman huomiosta.

Asenteen merkitys korostuu tässäkin. Kun vanhempi on halukas käyttämään aikaansa lapsen kanssa, niin se ruokkii lapsen kiinnostusta ylläpitää elementtejä, joista hän saa palautetta. Koulun päättyessä oppilaitoksen ja sen yhteistyökumppanin antama palaute oli kodin ja koulun yhteistyötä tukevaa, mutta aikamoinen yllätys myöskin.

Kesässä ollaan

Ensimmäinen kouluvuosi takana ja kauan odotettu kesäloma alkoi. Tyttö pääsee heti äitinsä kanssa perinteisille kesälaitumille viikoksi ja näin saamme kumpaisenkin työvuorojärjestelyillä hoidettua lapsen laajemman loman aloituksen. Säätiedot lupaavat aurinkoa ja lämmintä, jotka tulevat tarpeeseen, sillä suurten järvien vedet ovat vielä viileät. Ei sen puoleen, viimevuotinen märkäpuku mahtuu tytölle vielä ja eiköhän tämä vedessä viihdy sen lämpötilasta riippumatta.

Toinen kesän elementti, trampoliini, pystytettiin viikko sitten ja uudet kuviot kehonhallinnassa ovat jo. Varsin mukavaa seurattavaa ja kutsuupa tramppa joskus aikuistakin. Se on muuten kelpo nukkumispaikka päiväunille yhdessä.

Jouhevaa lukemista

Ensimmäisen luokka on jo keväässä ja lukeminen on sujuvoitunut siinä määrin, että tyttö lukee mielellään yhä enemmän. Aapisen tekstit ovat kuulemma vaikeampaa luettavaa versus normikirjat, koska taivutus tekee sanoista hankalampia. Toinen haasteellisuus on tekstit, jotka on kirjoitettu KAPITAALEILLA, jolloin kaikki kirjaimet ovat ikään kuin vaikeammat eroittaa toisistaan.

Lukemiseen liittyy olennaisesti tekstin ymmärrys ja siihen aapisen kappaleet antavat oivan harjoituksen. Useimpien tekstien lopussa on joukko kysymyksiä kappaleen aihepiiristä ja hyvin hän on olennaisen teksteistä ymmärtänyt. Sangen mielenkiintoisia ovat myös tytön tekemät ns. rivien välistä poimivat havainnot.

Lautapelit opettavat strategiaa

Siinä missä lapsen oma tai yhteinen ruutuaika on meillä vähäistä, niin lautapelejä pelaamme lähes päivittäin, tietysti sen mukaan mitä yhteishuoltajuus ajallisesti antaa myöten. Tytär on kehittynyt varsin taitavaksi Kimblen pelaajaksi ja alun raivopuuskat häviöstä ovat vaihtuneet olankohautuksiksi ja nauruksi. Kimble on simppeli peli, jonka kanssa viihtyy aikuinenkin, vaikka ajankäytön painopiste onkin erityisesti yhdessä olemisessa.

Toinen sykähdyttävä lautapeli on klassinen Afrikan tähti, peli joka on pysynyt samana jo vuosikymmenien ajan. Pidän siitä, että lapsi luo itselleen omannäköistä strategiaa ja hän tekee itsenäisiä päätöksiä. Pelin jälkeen toisinaan keskustelemme kummankin tekemistä valinnoista. Sääntöjä olemme lisäksi muokanneet keskinäisiin peleihin sen verran, että jos Afrikan tähden löytänyt katsoo jonkin kiekon ja saa rosvon, joka vie rahat ja timantin, niin myös sen pelaajan on löydettävä hevosenkenkä voidakseen voittaa. Tämän sääntömuutokseen tehtävä on sekä pitkittää peliä että lisätä siihen jännitystä.

Minusta lautapelit ovat hyvä tapa viettää yhteistä aikaa niin lapsen kuin perheenkin kanssa ja ne opettavat lapselle strategian lisäksi myös yhdessä olemista. Niiden parissa tulee puhuttua niin peliin liittyvistä kuin arkisista asioistakin, mitkä osaltaan lujittavat keskinäistä yhteisöllisyyttä.

Ruutuaika ei kiinnosta

Meillä on kotona niukahko perussetti ruutuaikatarjontaa valittavana, mutta lapsi ei ole juurikaan siitä edes kiinnostunut. Tietokonetta ei ole, mutta tablettia hän joskus käyttää lastenohjelmien katsomiseen ja toistaiseksi harvoin poikkeuksin sitä on tarvinnut rajoitettavan. Yle Areenassa oleva ”Sohvaset” saattaa koukuttaa koko sarjan katsomiseen ja katsomisen ajankohdasta riippuen sen joko sallin tai pyrin ohjaamaan katselun omaehtoiseen lopettamiseen. Muutamasti on toki pitänyt ruutuaika myös katkaista itse.

Tv:n tarjonta ei häntä myöskään juuri kiinnosta, oikeastaan minä paikoin houkuttelen häntä sen pariin, kun haluan katsoa ”Heikoin lenkki” tai ”Stadi vastaan Lande” -ohjelmia. Nehän ovat siinä mielessä opetusohjelmia, että vastaajien on annettava vastaus pikaisesti ja epäonnistumisia tapahtuu usein. Tyttärelläni on haasteena jonkinlainen epäonnistumisen pelko tai epävarman vastauksen antaminen pikaisesti. Jokatapauksessa tv:n viihdetarjonnan katsominen yhdessä on hauskaakin.

Lapsen puhelin on uudensarjan perus-Nokia, jonka käyttäminen ei suju häneltä lainkaan. Ehkä sitä pitää ohjata enemmän kunhan lukeminen sujuu, jolloin hän osaa katsoa minne siinä pitää milloinkin mennä. En tiedä, ehkä älylaite houkuttelisi puuhastelemaan, mutta itselläni on vanhansarjan-Nokia, jota käytän vain soittamiseen ja tekstiviesteihin. Omena on pudonnut puusta tältäkin osin lähelle. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että ruutuaika ei vielä innosta häntä. Sen aika tulee varmasti myöhemmin.

Oppimaan oppiminen

Ensimmäinen lukukausi on takana ja uusi alussa. Syksyn parasta kehittymistä oli lapsen itsensä oivaltama oppimisen salliminen ja halu työstää asioita, jotka eivät vielä ole hallussa. Vanhemmalta tämä on vaatinut luovuutta läksyjen työstämisen puitteiden luomisessa. Halusin luoda kotiin erilaisia vaihtoehtoja tehdä läksyt, joista lapsi saa valita mieleisen. Valtaosan hän tekee oman kirjoituspöytänsä ääressä, niihin itsekseen keskittyen ja tarkastamme ne yhdessä päivän päätteeksi. Hän on oma-aloitteisesti halunnut tehdä läksyt heti kotiin tultuaan, joskin lukemisen suhteen se ei toiminut oikeastaan ollenkaan, tai ainakaan se ei ollut molemmille mieleistä ja sittemmin olen ohjannut lukemisen tehtäväksi lähempänä nukkumaanmenoa, koska se on arjen rutiinien kannalta helpoiten toteutettavissa. Lukeminen vaatii aikuisen aktiivisen kuuntelun ja päivän puuhien jälkeen siihen on paras aika.

Tähän lukemiseen koulusta saatu ”lukuläpyskä” on oikein hyvä, oppimista tukeva elementti. Siinä lapsi saa lukuläksyn, jossa viiden minuutin lukemisesta saa värittää yhden kuvan ja kuuden tai useamman minuutin luku antaa luvan värittää kaksi kuvaa. Alusta alkaen otin tähän omat säännöt, jossa sivuutin tietoisesti minuuttimäärän ja kerroin, että yhden aapissivun lukeminen on yksi värityskuva ja vastaavasti kaksi sivua sama kuvamäärä. Alkuun lapsen halukkuus lukemiseen vaihteli päivittäin, mutta sen sujuvoitua oli pari sivua miltei vakiomäärä. Uuden lukukauden alussa kerroin lukemisen sujuvan jo niin jouhevasti, että kahden kuvan värittämiseen vaaditaan kolmen sivun lukeminen, joka osaltaan innosti lasta entisestään.

Sen sijaan lukupaikkana kirjoituspöydän ympäristö oli tyystin väärä. Ehkä se toi mieleen koulun pulpetin tai mitä lie, mutta vasta lukemisen siirtäminen sänkyyn tai sohvalle, jossa olemme vierekkäin tai lapsi istuu jalkojeni päällä, alkoi lukeminen sujumaan. Alkuun luenta oli monotonista, mutta on kehittynyt hengähdystauoiksi pilkkujen ja pisteiden huomioinnista myötä, mitkä osaltaan myös auttavat lasta jaksamaan lukea ääneen paremmin. Luulen, että jutun onnistumisen pointti on se, että siinä olen oikeasti läsnä.

Aktiivinen harrastus vai mielekästä tekemistä?

Lapsen kasvaessa kuuntelen herkällä korvalla hänen kiinnostuksia  harrastusmielihalujen kohdalla, tietäen, että vuorotyöläisenä niiden säännöllinen toteuttaminen voisi olla haasteellista ja kahta kotia elävänä meidän on huomioitava aikuinen+lapsi ryhmiin pääsemättömyys silloin, kun hän on äitinsä kanssa. Tämä kun on jo ilmoittanut ettei kamppailuliikuntaan aio osallistua. Pilttinä tyttö kävi ”tanssimassa”, jota kuvaili muutaman kerran ”siellä vaan leikitään”, eikä halunnut jatkaa, mutta ollut nyttemmin kiinnostunut  juuri aikuinen+lapsi ryhmissä tapahtuvasta kamppailuliikunnasta. Yhtälö on vaikea, mutta toistaiseksi olemme tehneet yhdessä monenlaista mielekästä liikunnallista puuhastelua, eikä aktiivisen harrastamisen tarvitse tapahtua jonkun yksittäisen lajin parissa.

Kohtalaisen vahvan, joskin hieman hiipuneen, Shotokan karatetaustan omaavana saatan perustaa oman seuran seudulle, jossa sellaista ei ole ja luoda meille harrastuspuitteet siten. Mikään ei kuitenkaan takaa, että tyttö jää lajin pariin, josta nyt on kiinnostunut. Seuran perustaminen voikin olla aikamoinen kivireki vedettäväksi, mutta erään ystäväni sanoin ”eikun vaan releet niskaan ja ikeen alle”. Sopiva kattojärjestökin on mielessä.

Siivouspäivä

Viikonloppuna siivottiin melkeinpä koko huusholli, vain kauden verhot jäivät vaihtamatta. Kesän oranssivoittonen sävy saa olla lokakuun loppuun, jolloin pidämme Halloween kemut. Näistä enemmän sitten aikanaan.

Vaatehuollon pyykkäys, parsintakin, ajankohtaisen tarpeiston katsastaminen ja kaappien järjestäminen ovat välttämättömät toimenpiteet jokaisena vuodenaikaan. Kasvavan lapsen tarpeet ja paljolti myös mielihalut pukeutumisen suhteen on kartoitettava ja jokseenkin tyydytettävä. Siivouspäivät antavat kivan paikan yhteiselle puuhastelulle, eikä suurikaan työmäärä ole ongelma, kun se tehdään yhdessä.

Tällä kertaa poisheitettävästä krääsästä saatiin monet hyvät naurut ja luopumisen tuskaa ei syntynyt hankalistakaan tapauksista. Kunnolliset laatikot ovat tarpeen lelujen ja välineiden lokeroittamiselle. Ne myös helpottavat lapsen omaa siivousta, kun kaikelle on paikkansa. Siisti huone palkitsee, sillä tehty työ näkyy heti.

Puhelin kuuluu vapaa-aikaan

Meillä tehtiin sopimus, jonka minä sanelin, mutta jonka tyttö myös hyväksyi, että puhelinta ei pidetä koulussa mukana. Meillä ei ole tarvetta puhelimen käytölle vanhempien ja lapsen yhteydenpitovälineenä koulupäivinä. Tämä ohjaa sen käyttöä viikonlopuille ja vapaa-aikaan. Toistaiseksi lapsi ei ole tuntenut vetoa kavereille soittamiseen, sometilejä hänellä ei ole ja puhelin on älytöntä mallia. Kun koulutehtävien osalta tarvetta nettiin pääsylle tulee, niin olen enemmän tabletin, kuin älypuhelimen hankinnan kannalla.